Munatesti II

Kaupan hyllyille putkahti tuote jota ei kaltaiseni kaavoihin kangistunut jääräkuluttaja osannut kaivatakaan. Munax Sinkku: valmiiksi keitetty, kuorittu ja yksittäispakattu vapaan kanan kananmuna. Kuluttajalle edut ovat ilmeiset, kätevä napata välipalaksi, lounasevään lisukkeeksi, retkimuonaksi. Ruokakuntia on monenlaisia ja kaiken järjen mukaan yksittäispakkaukselle on tarvetta, puolikaskin tiu on hulluutta jos tarvitsee vain yhden munan. Jos teini korvaa tällä Mars-patukkavälipalansa (kuten yrityksen markkinointivideossa annetaan ymmärtää) niin puhutaan jo kansanterveydellisesti merkittävästä lanseerauksesta.

Muovikääreeseen ja suojakaasuun yksittäispakattu kananmuna voi tuntua ekologisesti jopa kyseenalaiselta, onhan kananmunan alkuperäinen pakkaus yksi luomakunnan onnistuneimpia ja nerokkaimpia pakkauksia ikinä. Ekologisen jalanjäljen laskeskelu on silti monimutkaista ja tulokset ajoittain niin yllättäviä ettemme uskalla ampua tuotetta alas vain pakkauksensa perusteella. Ei kanoille jatkossakaan liene tarkoitus syöttää elmukelmua pakkausmateriaaliksi... toivottavasti.

Mutta ei hutkita ennenkuin tutkitaan minkälaisen makuelämyksen sinkkumuna meille tarjoaa. Ainoan oikean vastauksen asiaan antaa tietysti täysin riippumattoman Hellaankoskin-asiantuntijatyöryhmän puolueeton vertailutesti: Muna vai Munax? Hitti vai huti?







Kuvassa vasemmalla normimuna ja oikealla Munax.


Raati arvioi munien seuraavat ominaisuudet:

Käytettävyys:
Kuten ennakolta saattoi arvella, esikäsitellyn ja kuoritun Munaxin helppokäyttöisyys on sen valttikortti. Normimuna tarvitsee noin 10 minuuttia kestävän esivalmistelun keittiöolosuhteissa. Repäisykannella varustettu Munax -pakkaus aukeaa sen sijaan kädenkäänteessä joten piste-ero Munaxin eduksi on selkeä. Tuomaristo silti kiittelee normimunan keittämisen elämyksellisyyttä. Se kiehuvan veden porina sekä kolina joka syntyy munien kolistessa kattilassa. Ja aina jännittävä nopea jäähdytysvaihe kylmässä vedessä... miten se onnistuu tällä kertaa? Jos se ei onnistu niin kuori on tiukassa...   


Seuraavat arviot tehtiin maistelemalla munia sekä "naturel" että klassisella munavoileipä -tarjoiluehdotuksella jossa ruisleivällä on myös voita, salaattia, majoneesia sekä ruohosipulia. Munaxin pakkaustiedot eivät kerro siinä käytettyä kypsennysaikaa mutta perinteinen kananmuna esivalmisteltiin keittämällä 8 minuuttia, jäähdytettiin jääkaappilämpötilaan sekä kuorittiin.


Ulkonäkö:
Pakkausten avaamisen jälkeen molempien munien pinta on sileä ja kostea. Siivutetun Munaxin ulkonäkö paljasti heti että se on merkittävästi ylikypsennetty, keittoaika arvioilta 12 minuuttia. Se antaa jo lähtökohtaisesti normimunalla tietyn etumatkan. Kotioloissa sekundaattorin valvonnassa keitetty muna on väriltään kauniin keltainen, hieman oranssin sävyinen. Munaxin ulkonäkö on kalpea ja valju.  

Suutuntuma:
Munaxin keltuainen on kuivahko ja valkuaisen suutuntuma on lievästi kumimainen muistuttaen edellisellä kerralla testatun ankanmunan koostumusta. Onko tämä seurausta ylipitkästä kypsennysvaiheesta tai jostain muusta teollisen prosessin vaikutuksesta, sitä emme tiedä mutta kosteahko ja mukavasti lohkeava normimuna voittaa selvästi.

Maku:
Munaxin pakkaamisessa käytetyt suojakaasut, typpi ja hiilidioksidi ovat käytännössä hajuttomia, mauttomia ja värittömiä. Makutesti kertoo toista: valistunut tuomaristo erotti Munaxissa sen saman hiuksenhienon taustamaun joka on havaittavissa lähes kaikissa suojakaasuun pakatuissa elintarvikkeissa. Sivumakua on vaikea luonnehtia, maku ei ole epämiellyttävä mutta siinä on jotain keinotekoista joka latistaa luonnollisia makuja. Retkiolosuhteissa, päivän patikoinnin jälkeen iltanuotion loimussa nautitusta Munaxista sitä tuskin edes huomaisi mutta vertailutesti osoittaa sen selvästi. Oikein keitetyn ja tuoreen normimunan maku on vivahteikas ja täyteläinen. 

Munaxin hyvästä käyttäjäkokemuksesta huolimatta aistinvaraisiin arvioihin perustuvat arvosanat nostivat normimunan selvään voittoon. 





-arska-

Paahdettu paprikakeitto ja vuohenjuustovaahto

Aina kun paprikat ovat kaupassa kunnon tarjouksessa, ostan niitä ison kassillisen ja pidän itseni kanssa paprikanpaahtamistalkoot. Pakastan paprikat sopivan kokoisiin annospusseihin ja käytän tarpeen mukaan pitkin talvea. Erityisen hyvää on vuohenjuustolla maustettu paahdettu paprikasosekeitto, nyt keitto maustettiin vuohenjuusto-jogurttivaahdolla.

Paahdettu paprikakeitto

5oo g    paahdettuja paprikoita
2           sipulia
2           valkosipulinkynttä
tölkki    tomaattimurskaa
8 dl       kasvislientä

1 tl       timjamia
oliiviöljyä
sokeria
suolaa
mustapippuria

Halkaise paprikat ja poista niistä siemenkodat. Asettele uunipellille ja valele oliiviöljyllä. Kuumenna uuni täysille (tai niin kuumaksi kuin leivinpaperi kestää), käytä ylävastuksia ja paahda paprikoita noin 20 minuuttia tai kunnes kuori mustuu. Laita paprikat tiiviisti suljettuun pussiin noin vartiksi. Sen jälkeen kuori irtoaa helposti.

Paloittele sipulit kattilaan ja kuullota niitä hetki oliiviöljyssä. Lisää kattilaan kasvisliemi, tomaattimurska ja kuoritut paprikat ja anna kiehua hiljalleen. Lisää timjami ja maun mukaan sokeria, suolaa ja pippuria. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja tarjoile vuohenjuustovaahdon kanssa.

Vuohenjuustovaahto

1 dl    vuohenjuustoa

1 dl    jogurttirahkaa

1 rkl   oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

Vatkaa kerma ja vuohenjuusto kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria.


-memmu-

Porkkana-inkiväärikastike salaatille

Porkkanan puremiseen saa vaihtelua kun surauttaa ne tehosekoittimessa aivan pähkinöiksi, ja maustaa maapähkinäöljyllä ja inkiväärillä. Toimii salaatinkastikkeena.

Porkkana-inkiväärikastike salaatille

2,5 dl    porkkanaraastetta
1,5 dl    maapähkinäöljyä (tämä tuo maun, ruoka- tai oliiviöljy ei toimi samalla tavalla)
3 rkl      valkoviinietikkaa
2 rkl      vaahterasiirappia

1½ tl     tuoretta inkivääriä
1 tl        tamarinditahnaa
1/4 tl     suolaa
1/4 tl     valkopippuria

Raasta porkkana ja inkivääri. Siirrä kaikki ainekset tehosekoittimeen ja kirnua noin viitisen minuuttia. Öljyä lisäämällä tulos on sileämpi ja juoksevampi. Tarjoa vihreän salaatin kanssa.


-arska-

Suppilovahverokeitto

Meidän sienikeittoresepteissä sienilajit vaihtuvat satokauden mukaan mutta keiton perustana toimii vuodesta toiseen pyhä kolminaisuus; kerma, sherry ja pekoni. Sen päälle on hyvä rakentaa ja joskus jotain uuttakin kokeilla. Tällä kertaa se "kokeilu" oli yksi keittoon lisätty omena. Ja kyllä, makea omena toimii sienikeitossa hienosti. 

Sherryä ei pidä unohtaa. Se on tärkeää myös jos on uskominen penisilliinin keksijää Sir Alexander Flemingiä joka ilmeisesti piti sherryä omaa aikaansaannostaan merkittävämpänä keksintönä.

"Jos penisilliini voi parantaa sairaat, voi espanjalainen sherry herättää kuolleet eloon."
Sir Alexander Fleming

Suppilovahverokeitto

½ litraa   tuoreita suppilovahveroja
140 g       pekonia
2             salottisipulia
1             omena
7 dl         lihalientä tai kasvislientä
2 dl         kuohukermaa
1 rkl       vehnäjauhoja
3 rkl       sherryä
voita tai oliiviöljyä
kirveliä
persiljaa
suolaa
mustapippuria


Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja laita kattilaan ruskistumaan. Pilko sipulit ja lisää pekonien joukkoon.

Ruskistele hetki ja lisää sienet ja anna nesteen haihtua niistä. Lisää tarvittaessa vähän voita tai öljyä. Lisää pieniksi paloiksi pilkottu omena ja sherry ja sen jälkeen liha-tai kasvisliemi. Kiehauta.

Sekoita ruokalusikallinen vehnäjauhoja kylmään kuohukermaan ja sekoita huolellisesti. Lisää jauhokermaseos kattilaan ja hauduttele miedolla lämmössä kymmenisen minuuttia. Lisää yrtit ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.

-arska-

Viikunahillo

Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n keittiömestarin  (oletettavasti pääkokki Moutier) resepteistä ja ohjeista koottiin vuonna 1767 ranskalaisen keittiötaiteen merkkipaalu ja peruskivi, alkujaan 800-sivuinen tietokirja nimeltään Keittotaidon kannettava käsikirja (alkuteos Dictionnaire portatif de cuisine, d'office, et de distillation). Myös lääketiedettä ja kemiaa opiskellut, hyvin heikkovatsaiseksi tiedetyn Ludvig XV:n keittiömestari luonnehti kirjassaan viikunasta sekä hilloista yleisesti ottaen näin:

"Viikuna on hyvin terveellinen hedelmä, joka vaikuttaa vatsaa varsin edullisesti. Se on ravintoarvoltaan rikas ja hyvin sulava. Harvat ovat ne ihmiset, joille viikuna ei sovi."

"Hillot ovat hyvin terveellisiä ja niitä voidaan antaa hyvinkin herkille ihmisille, jopa sairaille. Heti kun heille on annettu lupa syödä leipää, voidaan myös hilloa antaa vaaratta. Ja uskallanpa sanoa, että se on tavanomaisesti nautittuna sairaalle hyväksi. En mainitse tässä mitään hedelmää, joka olisi parempi kuin toinen, sillä kaikki neuvojeni mukaan valmistetut hillot ovat hyviä ja niillä on suurin piirtein samoja vaikutuksia. Nämä johtuvat pääasiallisesti käytetystä sokerimäärästä. Nyt puhun vain hilloista jotka on tehty kypsistä hedelmistä."


No, mitä tähän voi lisätä. Ota ja nauti - ei vaivaa pipi ei tauti.

Viikunahillo

250 g   viikunoita ja karviaisia
125 g   hillosokeria
0,5 dl   appelsiinimehua
2 tl      sitruunamehua
1 tl      balsamicoa
ripaus suolaa
ripaus vaniljaa


Pese viikunat ja karviaiset ja pilko pieniksi paloiksi. Laita ne kattilaan yhdessä nesteiden ja mausteiden kanssa. Kiehauta. Tässä vaiheessa voit soseuttaa seoksen sauvasekoittimella. Lisää hillosokeria vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Keittele ja hämmentele noin 10 minuuttia.

Säilö pikaumpioimalla:

Täytä puhtaat lasipurkit kuumalla hillolla piripintaan ja sulje välittömästi twist-off -kannella.

Kun hillo jäähtyy, sen tilavuus pienenee ja tölkkiin muodostuva alipaine sulkee kannen ilmatiiviisti ja sanoo poks.


-arska-

Kasviskaalikääryleet

Kaalin satokausi on parhaimmillaan ja vaikka kaalikääryleet ovatkin melkoisen työläitä valmistaa niin tulee niitä kerran vuodessa tehdä. Sienien satokausi on myös meneillään ja meitä lykästi kun metsäreissulla löytyi pari ämpärillistä herkkutatteja. Siispä kääryleiden täytteeksi kietaistiin tatteja ja lisukkeeksi perinteiseen tapaan puolukkahilloa. Kaaleiksi valikoitui pehmeälehtinen käärylekaali ja kokeilin myös punakaalin soveltuvuutta kääryleisiin. Ei toistu, punakaalin lehtiä on vaikea saada irrotettua kaalinpäästä ehjinä. Ovat kovin paksuja ja hankalia käsitellä. Hienon värisiä niistä kyllä tuli oltuaan uunissa pari tuntia mutta valkeat lajitoverinsa menevät tästä erästä jatkoon.

Tein näistä kääryleistä vegaanisia enkä tällä kertaa siis lorotellut kermaa täytteen sekaan. Se taisi olla virhe koska herkkutatit ovat melko voimakkaan makuisia ja suorastaan vaativat rasvaista maitotuotetta kylkeensä. Toki joku kasvispohjainen versio (esim. kaurakerma) käy varmasti yhtä hyvin. Tällaisenaan näissä oli aika "metsäinen" maku eikä ehkä nyt ihan täydellisesti hivellyt makuhermojamme. No mutta, kokeiltu on.

Kasviskaalikääryleet

1 iso      kaalinpää (valko-, puna-, kääryle-, savojinkaali...)

Täyte

3     dl   vettä
1½  dl   puuroriisiä
1½  dl   kuivattuja tatteja (tai muita sieniä)
½    dl   kuorittuja auringonkukansiemeniä rouhittuna
(keitettyä kaalin sisustaa silputtuna)
½    dl    siirappia
nippu    ruohosipulia  
suolaa
musta- ja valkopippuria
meiramia
öljyä

Valeluun

½    dl siirappia

Irrota varovasti kaalista uloimpia lehtiä niin paljon kuin irti saat. Keitä lehtiä isossa kattilassa väljässä vedessä n. 10 minuuttia tai kunnes ovat pehmeitä (punakaali vie tuplasti enemmän aikaa valkeisiin kaaleihin verrattuna). Kaada vesi pois ja ohenna kaalien paksua lehtiruotia terävällä veitsellä, näin kääryleiden kääriminen helpottuu.
Keitä puuroriisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Liota kuivatut sienet pehmeiksi, puristele niistä sitten vesi pois ja paista sienet öljyssä pannulla. Lisää keitetty riisi, lehtiruotien ohentamisesta jääneet kaalinpalat silputtuina, auringonkukansiemenet, siirappi ja mausteita maun mukaan. Sekoita. Laita kullekin kaalinlehdelle iso lusikallinen täytettä ja kääri lehdet rullalle. Lado kääryleet uunipannulle ja valuta niiden pintaan siirappia. Paista 200 asteessa n. kaksi tuntia ja toista siirappisively pari kertaa paiston aikana. Puolukkahillo käy näidenkin kanssa kyytipojaksi.


-memmu-

Kesäkurpitsakeitto

Viljelypalstamme tuotti tänäkin vuonna melkoisen kesäkurpitsasadon. Nyt saatiin myös keltaista laatua. Vihreää napakampi koostumus mutta sopii mainiosti keittoainekseksi. Sitä edesauttaa myös kesäkurpitsan "itkettäminen" eli esikäsittely joka poistaa kurpitsasta ylimääräistä nestettä ja vähentää mahdollista lievää kitkeryyttä. Halpaa ja hyvää.

Kesäkurpitsakeitto

2      keskikokoista keltaista kesäkurpitsaa
1      jauhoinen peruna
8      dl  kasvislientä
1/3   pkt Koskenlaskija- juustoa
(1/2 dl  kermaa)
2      valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria myllystä

+ 1/2 dl suolaa "itkettämiseen"

Viipaloi kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kulhoon, ripottele reilusti suolaa päälle ja sekoita. Noin tunnin kuluttua kurpitsoista on irronnut reilusti nestettä, kaada neste pois ja täytä kulho vedellä. Liota viipaleita puolen tunnin ajan vettä pari- kolme kertaa vaihtaen, näin saadaan liiat suolat viipaleista poistettua. Kaada vesi pois ja puristele vielä viipaleita niin että ne ovat mahdollisimman kuivia.

Mittaa kattilaan kasvisliemi, kurpitsat, kuutioitu peruna ja valkosipuli. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä (ylikypsiä). Soseuta sauvasekoittimella ja mikäli tarvetta, lisää kasvislientä. Kuutioi Koskenlaskija joukkoon ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa. Lisää mausteet. Tarjoile. Somisteeksi keiton pinnalle voi lorauttaa vaikkapa oliivi- tai yrttiöljyä.


-memmu-