tiistai 31. tammikuuta 2023

Pähkinäinen tomaattipasta

Mukavia vegaanireseptejä tulee etsittyä ja välillä löytyy hyviä ja helppoja. Sellaiset kirjataan innolla muistiin jolloin ovat toistekin ja toistenkin tehtävissä.

Resepti löytyi vegaanihaasteen reseptipankista. Tämä pastakastike on tehty pähkinöistä ja ravintohiivahiutaleista. tomaateista ja pinaatista. Reseptiä muunsimme siltä kohdin että meillä tomaatit on uunissa ja oliiviöljyssä paahdettuja umamipommeja. Pähkinöistä ja ravintohiivahiutaleista syntyy hämmästyttävän mukava pastakastike.














Pähkinäinen tomaattipasta

400 g     pastaa

1           paprika
150 g     cashewpähkinöitä
250 g     (miniluumu) tomaatteja
2           valkosipulinkynttä
4 rkl      oliiviöljyä
2 rkl      ravintohiivahiutaleita
1,5 dl    vettä
1 tl        suolaa
1 tl        sokeria
mustapippuria
kourallinen tuoretta babypinaattia
koristeeksi basilikaa


Laita pähkinät veteen likoamaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Näin ne pehmenevät ja soseuttaminen on helpompaa.

Halkaise tomaatit. Sekoita niihin kulhossa pari ruokalusikkaa oliiviöljyä, ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria. Levitä uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Paloittele paprika. Lisää pähkinät, valkosipulinkynnet, pari ruokalusikkaa oliiviöljyä sekä ravintohiivahiutaleet ja soseuta yleiskoneella tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää tuore pinaatti lopuksi pastan keitinveteen, jotta se pehmenee hieman ja valuta sitten vesi pois.

Kuumenna paistinpannu ja lisää pähkinäsose pannulle. Kaada joukkoon 1,5 dl vettä. Kuumenna muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen. 

Sekoita yhteen pasta, pinaatti, pähkinäkastike sekä uunissa paahdetut tomaatit. Lautaselle vielä tuoretta basilikaa ja loraus oliiviöljyä.


-memmu-


tiistai 10. tammikuuta 2023

Ilmapallojäälyhdyt

Tehän tiedätte, jos pakkasta on riittävästi, voi saippuakuplankin saada jäätymään jäiseksi palloksi ennen puhkeamistaan. Siinä hommassa on hyvä olla vähän kovemmat pakkaset kuin täällä etelärannikolla. Siksi teemme tavallisia jäälyhtyjä, tosin ilmapalloilla. Näissä 6-8 asteen pakkasissa puolitoista vuorokautta oli aika sopiva jäädytysaika. Jos ei ole ilmapalloja, aina voi käyttää ilmaisia ämpäreitä.













-arska-