Molekyylikokkauksessa on ihan hyväksyttyä laittaa ropellihattu päähän ja sorkkia raaka-aineiden olomuotoa. Saa tehdä porkkanamehusta pieniä kuulia kuin oranssia kaviaaria tai paahtovanukkaasta isompia palleroita joita tässä asiayhteydessä ravioleiksi kutsutaan. Ne ovat noin 1-3 sentin kokoisia hyytelöpalloja joissa on nestemäinen sisus.
Perinteinen crème brûlée sekoitellaan kuohukermasta, sokerista ja kananmunankeltuaisista maustetaan vaniljalla ja kypsennetään uunissa pienissä annosvuoissa. Tässä versiossa ainesosat on samat mutta ne vatkataan vesihauteessa ja seoksen joukkoon lisätään hieman kalsiumlaktaattia ja myös ksantaanikumia. Lisäksi tarvitaan kulhollinen vettä johon on sekoitettu natriumalginaattia.
Homman juju on kalsiumlaktaatin ja natriumalginaatin tapa reagoida toisiinsa. Kun crème brûlée -seoksesta kauhotaan kahvimitallisen kokoinen pallero ja pudotetaan se vesi-natriumalginaattiliemeen, alkaa pallero heti reagoida niin että sen pinnalle muodostuu hyytelöitynyt pintakalvo. Kun odotellaan pari minuuttia, on palleron sisus vielä lähes nestemäistä mutta pinta riittävän hyytelöitynyt pitämään pallon koossa. Hieman samalla tavalla kuin kanamunan keltuainen pysyy ehjänä kun sitä varovasti käsittelee.
Erittäin hauskaa kuin mikä mutta ei aivan helppoa. Kaikkia aineksia ei löydy lähikaupasta. Ainesosien määrä ja viskositeetti on tarkkaa, operaatio vaatii hieman harjoittelua ja näppituntumaa. Meidän tapauksessa edes kohtuullinen tulos syntyi vasta kolmannella yrittämällä.
Crème brûlée on tapana viimeistellä paahtamalla sen pinnalle ripoteltu sokerikerros kaasupolttimella rapean ruskeaksi. Koska ravioliversio ei kestä kaasupolttimella tohottamista, paahdoimme koristeeksi glukoosisiirapista pienet "pitsikiekot". Tuo marja, se on ihan tavallinen karhunvatukka, kaupan heviosastolta, siitä tuoreiden vadelmien vierestä.
