Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2023

Kaalipihvit

Pörssisähkö maksaa paljon mutta kaalin markkinahinta tuntuu pysyvät maltillisena kriiseistä toiseen.
Mieleen on jäänyt Tilastokeskuksen tilasto viime elokuulta jonka mukaan elintarvikkeiden sekä alkoholittomien juomien hinta oli noussut edellisvuoteen verrattuna 12,5%, sen sijaan kaalin hintakehitys samaan aikaan oli -16,3%. Ainoana elintarvikkeena sen hinta oli peräti laskenut. Toisekseen, se on hyvää vaikka raakana ja siitä voi tehdä laatikoita, kääryleitä, keittoa, salaattia, piirakkaa ja pihvejä. Sitä voi keittää, paistaa, hauduttaa, höyryttää, grillata, friteerata, fermentoida...





Kaalipihvit

n. 1 kg     kaalia
2              sipulia (tai pätkä purjosipulia)
2-3           kananmunaa
(2 rkl       vehnä-, korppu- tai kikhernejauhoja)
1 tl          suolaa
2 tl          meiramia
2 tl          rouhittua mustapippuria
öljyä tai voita


Suikaloi kaali hienoksi silpuksi ja hauduttele se pannulla öljyssä pehmeäksi. Jäähdytä kaalisilppu ja lisää sitten joukkoon kananmunat ja mausteet. Mikäli seos vaikuttaa liian vetelältä, voit lisätä joukkoon hieman jauhoja.

Ota lusikalla kaalimassaa ja muotoile pihveiksi kuumalle pannulle. Paista molemmilta puolilta, kunnes ovat kypsiä. Mikäli haluat tasaisen pyöreitä ja saman kokoisia pihvejä, käytä lettupannua tai teräksisiä, voideltuja muotteja.

Tarjoile pihvit vaikkapa puolukkahillon ja turkkilaisen jogurtin kanssa.



-memmu-


tiistai 31. tammikuuta 2023

Pähkinäinen tomaattipasta

Mukavia vegaanireseptejä tulee etsittyä ja välillä löytyy hyviä ja helppoja. Sellaiset kirjataan innolla muistiin jolloin ovat toistekin ja toistenkin tehtävissä.

Resepti löytyi vegaanihaasteen reseptipankista. Tämä pastakastike on tehty pähkinöistä ja ravintohiivahiutaleista. tomaateista ja pinaatista. Reseptiä muunsimme siltä kohdin että meillä tomaatit on uunissa ja oliiviöljyssä paahdettuja umamipommeja. Pähkinöistä ja ravintohiivahiutaleista syntyy hämmästyttävän mukava pastakastike.














Pähkinäinen tomaattipasta

400 g     pastaa

1           paprika
150 g     cashewpähkinöitä
250 g     (miniluumu) tomaatteja
2           valkosipulinkynttä
4 rkl      oliiviöljyä
2 rkl      ravintohiivahiutaleita
1,5 dl    vettä
1 tl        suolaa
1 tl        sokeria
mustapippuria
kourallinen tuoretta babypinaattia
koristeeksi basilikaa


Laita pähkinät veteen likoamaan muutamaksi tunniksi tai yön yli. Näin ne pehmenevät ja soseuttaminen on helpompaa.

Halkaise tomaatit. Sekoita niihin kulhossa pari ruokalusikkaa oliiviöljyä, ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria. Levitä uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

Paloittele paprika. Lisää pähkinät, valkosipulinkynnet, pari ruokalusikkaa oliiviöljyä sekä ravintohiivahiutaleet ja soseuta yleiskoneella tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää tuore pinaatti lopuksi pastan keitinveteen, jotta se pehmenee hieman ja valuta sitten vesi pois.

Kuumenna paistinpannu ja lisää pähkinäsose pannulle. Kaada joukkoon 1,5 dl vettä. Kuumenna muutaman minuutin ajan koko ajan sekoittaen. 

Sekoita yhteen pasta, pinaatti, pähkinäkastike sekä uunissa paahdetut tomaatit. Lautaselle vielä tuoretta basilikaa ja loraus oliiviöljyä.


-memmu-


lauantai 14. toukokuuta 2022

Arancinit sienitäytteellä

Memmu on innokas euroviisufani ja tämä viikko on euroviisufanin joulu, vappu ja juhannus. Eurovision Song Contest - populaarimusiikin olympialaiset - järjestetään tänä vuonna Italiassa ja täten Memmu edellyttää italialaista ruokaa. Koska Memmulla on joulu, vappu ja juhannus, Arska kokkaa ja tiskaa.

Arancini on risottoriisipallero jonka täytteeksi laitetaan perinteisesti ragu-kastiketta ja mozzarellaa. Pallerot leivitetään ja uppopaistetaan öljyssä. Meidän suosikkirisotto on herkkutattirisotto joten luonnollisesti kokeillaan millaiset pallerot syntyy herkkutattitäytteellä.

Italialaiset taitavat tehdä arancinit mielellään niin että valmiit pallerot tekeytyvät jääkaapissa seuraavaan päivään jotta rakenne kiinteytyy ja pysyy ehjänä paistovaiheessa. Vatulointiin ei ollut aikaa joten käytimme Epätrendikkäästä ruokablogista bongattua kikkaa, jossa jo risottomassan joukkoon sekoitetaan yksi kananmuna.

Toden totta, tämä on kyllä hyvä ja kuuma resepti. Mitä olen joidenkin euroviisufanien kanssa keskustellut niin ilmeisesti vähän samalla tavalla kuuma kuin viime vuoden voittajabändin solisti.














Arancinit sienitäytteellä (noin 8 biljardipallon kokoista palleroa)

Risotto

3 dl      risottoriisiä
2 dl      valkoviiniä
1 litra   kana- tai kasvislientä
voita
öljyä
ripaus sahramia
50 g    raastettua parmesaania
1         kananmuna

Sienitäyte

1 dl      herkkutatteja pieneksi pilkottuna
1          hienonnettu salottisipuli
1          mozzarellapallo hienonnettuna (125g)
1 dl      emmentaljuustoraastetta
1 dl      ranskankermaa
mustapippuria
suolaa


Friteeraamiseen

½-1 l     rypsiöljyä
2           munaa kevyesti vatkattuna
2 dl       korppujauhoja



Risotto tehdään tuttuun tyyliin. Kuumenna kasarissa reilusti voita ja öljyä. Lisää riisit ja kuullottele niitä niin että riisit alkavat näyttää hieman läpikuultavilta. Lisää valkoviini ja sahrami ja sekoittele kunnes viini on imeytynyt. Kuumenna samaan aikaan omassa kattilassaan kana- tai kasvisliemi kiehuvaksi. Aloita kuuman kana- tai kasvisliemen lisääminen. Lisää lähes kiehuvaa lientä kauhallinen kerrallaan ja anna sen imeytyä miedolla lämmöllä riisiin lähes täysin. Lisää vasta sitten seuraava kauhallinen ja jatka näin hämmennellen seosta säännöllisesti. Lisättävän liemen on hyvä olla kiehuvaa jotta riisin kypsyminen jatkuu tasaisesti. Sekoittele aina varsinkin nesteen lisäämisen jälkeen, sen ansioista riisin tärkkelys tuo risotolle kermaisen kostean koostumuksen. Ota kasari liedeltä kun riisi on kypsää mutta seos vielä hyvin kosteaa. Levitä risotto vaikka leivinpaperin päälle jäähtymään. Vispaa kulhossa kanamuna ja parmesaani ja kun risotto on täysin jäähtynyt, sekoita risotto siihen. Siirrä pariksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään.

Tee sillä aikaa sienitäyte. Jos käytät kuivattuja herkkitatteja, liota sieniä vedessä ainakin 15 minuuttia. Hienonna sillä aikaa salottisipuli ja kuullota se voin kanssa pannulla. Hienonna mozzarella ja basilika. Yhdistä sienet, sipulit, mozzarella ja basilika sekä ranskan kerma ja sekoita hyvin. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Seuravaksi tehdään pallerot. Ota risotto jääkaapista. Varaa vesikulho jossa voit kostuttaa käsiäsi, risotto ei tartu silloin niin pahasti käsiin. Ota möykky risottoa toiselle kämmenelle ja painele se ohueksi kupiksi kämmenpohjaasi vasten. Lusikka voi olla kätevä apuväline. Ota noin ruokalusikallinen sienitäytettä ja laita se risottokupin keskelle. Puristele risottoa pallon muotoon ja lisää risottoa niin että saat muotoiltua pallon jonka keskelle sienitäyte jää. Puristele ja pyörittele palloa käsissäsi jotta tulos on tiivis ja kiinteä.

Levitä korppujauhoja lautaselle, kaada toiselle lautaselle vatkatut munat. Pyörittele pallerot ensin munamassassa ja sen jälkeen korppujauhoissa. Kuumanna öljy 170 asteiseksi. Lämpömittari on ehdoton varuste lämpötilan tarkkailuun koko friteerauksen ajan. Öljyä on hyvä olla sen verran että se peittää ainakin puolet palleroista. Paista pari palloa kerrallaan välillä käännellen kunnes väri on kauniin kullan ruskea.

Tarjoile paistotuoreina esimerkiksi tomaatti- tai pestokastikkeen kanssa.




-arska-



tiistai 22. maaliskuuta 2022

Paahdettu varsiselleri sinihomejuustolla

Moniin ruokiin on mukava lisätä mausteeksi muutama varsisellerin varsi. Ne myydään meillä usein puolen kilon pusseissa, mitä tehdä niille lopuille? Ongelmaan löytyi nyt ratkaisu elikkäs helppotekoinen lisuke jolla saa loput varret hyötykäytettyä. Löysin samankaltaisia ohjeita joissa sellerin haudutteluun käytettiin omenamehua, toimii mutta kokeilin toisella kerralla kasviliemellä ja tähän mielistyin suuresti.





Paahdettu varsiselleri sinihomejuustolla


Nippu varsielleriä (noin 500 g)
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
2-3 dl mietoa kasvislientä
sinihomejuustoa
rouhittuja cashewpähkinöitä  
suolaa
pippuria


Kuumenna uuni 200 asteiseksi.

Valitse tuoreita varsisellereitä, vanhetessaan varsinkin tyviosat voivat olla puisevia. Leikkaa varret sopivan kokoisiksi paloiksi jotka mahtuvat kattilaan. Paksuimmat varret voi myös halkaista niin kypsyvät paremmin. Kiehauta kattilallinen suolattua vettä. Upota varret kolmeksi minuutiksi kiehuvaan veteen ja valuta. 

Siirrä varret laakeaan uunivuokaan, pirskota päälle oliiviöljy ja vaahterasiirappi. Kiehauta kasvisliemi ja
kaada sitä vuokaan sen verran että varret peittyvät noin puoliksi. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia kunnes neste on lähes haihtunut.

Ripottele päälle sinihomejuustoa ja rouhittuja saksanpähkinöitä. Mausta muutamalla rouhaisulla mustapippuria ja vielä lorauksella vaahterasiirappia. Sopii hyvin tarjottavaksi vaikka kokolihan kanssa.



-arska-


maanantai 31. tammikuuta 2022

Paimenen piiras (vegaaninen)

Shepherd's pie eli lammaspaimenen piiras on perinteisesti tehty lampaan lihasta. Jos lampaanliha pääsi loppumaan, voit korvata alkuperäisen reseptin tällä vegaanisella versiolla. Metsäsienistä ja juureksista ja linsseistä syntyy vallan muheva piiras.

Minkä nimiset ovat savolaiset lammasjuhlat?
-Kilipailut






Paimenen piiras (vegaaninen)

500 g perunasosetta (omatekoisen puuttuessa pakaste- tai pussimuusi käy hyvin)


Kastike

1    sipuli
2    valkosipulinkynttä
2    porkkanaa
1    lehtisellerin varsi
200 g  sieniä (herkku- tai metsäsieniä)
1 prk  vihreitä linssejä (käyttövalmiita)
3 rkl   tomaattipyrettä
3 dl    kasvislientä
2 rkl   balsamiviinietikkaa
1    laakerinlehti
2 tl timjamia
öljyä
(suolaa ja pippuria)


Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuutioi porkkanat, selleri ja sienet pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipuleita öljyssä hetken aikaa ja lisää sitten kasvikset sekä sienet ja hauduttele seosta kymmenisen minuuttia. Lisää tomaattipyre kasvisten sekaan ja kuumenna hetki. Huuhtele linssit ja lisää ne, mausteet, kasvisliemi ja balsamiviinietikka seokseen. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Levitä linssi-kasvisseos uunivuoan pohjalle ja lusikoi tai pursota päälle perunasose. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut hieman väriä.



-memmu-


tiistai 31. elokuuta 2021

Grilliratatouille

Tämä resepti ei ehkä ole ratatouillen se ihan klassisin versio, mutta helppo ja mukava tehdä. Ratatouille sopii mainiosti tehtäväksi ulkosalla grillissä. Munakoiso ja kesäkurpitsa on hyvä itkettää niin pahin kitkeryys ja ylimääräinen kosteus häviää.  

Ratatouille on johdettu ranskan kielen sanasta touiller eli ’hämmentää’. Eipä ihme koska sehän on hämmentävän hyvää. 



Grilliratatouille (tästä riittänee mukavasti neljälle hengelle)

1        munakoiso (tässä pari japanilaista munakoisoa)
1        kesäkurpitsa
1        sipuli
2        paprikaa
2        isoa tomaattia
2        isoa valkosipulinkynttä
1 rkl  suolaa
2 dl   oliiviöljyä
2 dl   kuivaa valkoviiniä
2       laakerinlehteä
1      iso rosmariininoksa
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
ripaus ruokosokeria

Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa ja paprikat reilun kokoisiksi viipaleiksi, sellaisiksi että saat ne helposti grillattua ilman että putoilevat grilliin. Laita kasvikset tarjottimelle ja ripottele päälle ruokalusikallinen suolaa. Anna seistä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia. Suolauksen eli itkettämisen tarkoitus on poistaa varsinkin kesäkurpitsasta kitkeryyttä ja muistakin kasviksista ylimääräistä nestettä.
Taputtele ja puristele kosteus pois puhtaalla keittiöpyyhkeellä tai paperilla. Käytä 1 dl oliiviöljyä kasvisten voiteluun. Grillaa munakoiso-, kesäkurpitsa- ja paprikaviipaleita grillissä kovalla suoralla lämmöllä 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Tässä kohtaa mustakaan pinta ei ole pahasta.

Viipaloi myös tomaatit. Lado grillatut kasvikset ja tomaattiviipaleet kerroksittain tulenkestävään astiaan. Viipaloi valkosipulinkynnet ja lisää ne kasvisten päälle. Lisää loput oliiviöljystä sekä valkoviini, laakerinlehdet ja rosmariini. Rouhaise päälle vielä hieman suolaa ja pippuria ja sokeria. Peitä pannu foliolla ja kypsennä grillissä epäsuoralla, miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia.

Tarjoile lisukkeena tai vaikka sellaisenaan hyvän tuoreen maalaisleivän kanssa.



-arska-

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Voi-salviapasta

Voi voi kun voi yksinkertainen ruoka olla hyvää. Voita, salviaa ja sitruunaa ja siinä se. Voi mahoton.









Voi-salviapasta

500 g      pastaa (tagliatellea tai spagettia)
4 rkl       voita
1-2         valkosipulinkynttä hienonnettuna
ruukku    salviaa
1            sitruunan kuori raastettuna
½           sitruunan mehu
1-2 dl     parmesanraastetta
pippuria myllystä
suolaa

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä al denteksi. Valuta keitinvesi pois mutta säästä sitä kupillinen.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna voi paistinpannulla ja kuullota valkosipulia voissa muutaman minuutin. Lisää salvianlehdet ja jatka kuullottamista. Lisää sitruunankuoret, sitruunamehu ja kaada valutettu pasta paistinpannulle ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon parmesanraaste ja reilu loruas pastan keitinvettä jos seos vaikuttaa kuivalta. Rouhi päälle mustapippuria ja tarjoile heti.



-memmu-



perjantai 18. kesäkuuta 2021

Grillattua paprikaa ja vuohenjuustoa

Grillatun paprikan maku toimii hienosti vuohenjuuston kanssa. Tämä todella hyvä kasvisherkku sopii kesäisiin kattauksiin ja grillipöytiin. Valmistus onnistuu myös uunissa mutta grillaaminen on kyllä tässäkin hauskinta koska kesä.

Tiesitkö että eriväriset paprikat eivät ole eri lajeja vaan samoja paprikoita, vain eri kypsyysvaiheissa.
Vihreät paprikat muuttuvat keltaisiksi, keltaiset oransseiksi ja sitten punaisiksi. 


Grillattua paprikaa ja vuohenjuustoa

3-4 isoa paprikaa
2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
vuohenjuustoa (kiinteää tai tällaista pehmeää lusikoitavaa laatua kuten meillä tällä kertaa) 
oliiviöljyä
balsamicoa
tuoretta minttua
tuoretta timjamia
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä


Halkaise paprikat ja poista kanta ja siemenet. Grillaa paprikoita suoralla lämmöllä tai vaikka
suoraan hiilloksessa kuoripuoli alaspäin muutama minuutti niin että kuori alkaa mustua. Siirrä paprikat epäsuoralle lämmölle kuoripuoli ylöspäin ja jatka kypsentämistä vielä noin 10 minuuttia että paprika pehmenee. Siirrä paprikat kulhoon ja peitä kannella tai kelmulla ja anna jäähtyä 15 minuuttia.
Sen jälkeen tummuneet kuoret on helpompi riipiä irti paprikoista.

Jos kypsennät paprikat uunissa, paahda paprikoita uunissa 225 asteessa 45 - 60 min.

Leikkaa kuoritut paprikat leveiksi suikaleiksi ja aseta tarjoiluvadille. Ripottele päälle hienonnettu valkosipuli. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja hyvää balsamicoa. Mausta halutessasi suolalla ja mustapippurilla ja koristele mintunlehdillä ja timjamilla. Vielä joukkoon vuohenjuustoa niin hieno kesäinen lisuke on valmis.


-arska-




maanantai 13. heinäkuuta 2020

Grillikasvikset

Pystyihminen oppi hallitsemaan tulta joskus 0,5–1,1 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen grillaaminen on ollut ruuanlaitossa kova juttu. Neandertalinihmisten grillisuosikki oli kokoliha mutta viimeistään nykyihminen oivalsi että grillaaminen sopii loistavasti myös kasvisten ja juuresten kypsentämiseen.

Pieni savun maku ja ruskistettu pinta sopii lähes kasvikseen kuin kasvikseen. Niitä voi kypsentää hitaasti loimuttamalla tai heittää suoraan hiillokseen. Mutta se on syytä huomioida että moni kasvis ja varsinkin juures kannattaa esikypsentää keittämällä ennen grillaamista ettei lopputulos ole sisältä raaka ja pinnalta palanut. Tällä kertaa pienet sipulit ja kesäkurpitsat meni grilliin raakana ja kukkakaalia ja porkkanoita esikypsennettiin keittämällä muutamia minuutteja niin että grillissä lähinnä viimeisteltiin kypsyys, väri ja aromit. 

Ja kuten useimmat grillilihatkin, myös kasvikset ja juurekset kannattaa marinoida.







Grillikasvikset

Kukkakaalia
kesäkurpitsaa
kevätsipuleita
porkkanoita


Kasvismarinadi

1 dl    öljyä
3 rkl   valkoviini- tai omenaviinietikkaa
3 rkl   soijakastiketta
1 rkl   hunajaa
2-3     valkosipulinkynttä
2-3 tl  Herbs de Provence - yrttimaustetta
tuoretta timjamia silputtuna
tuoretta persiljaa silputtuna


Leikkaa kukkakaalista "pihvit" halkaisemalla kukkakaali ensin keskeltä kahtia ja sitten varren reunasta parin sentin siivut jolloin varsi pitää kaalin rakenteen koossa. Kiehauta kukkakaalipihvejä ja porkkanoita n. 2-3 minuuttia.

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Sivele kasvispalat marinadissa ja anna marinoitua tunti-pari. Säästä osa marinadista grillausvaiheeseen.

Kuumenna grilli kuumaksi ja grillaa kasviksia aloittaen eniten aikaa vaativista aineksista, tässä tapauksessa sipuleista ja kesäkurpitsasta. Kukkakaali hajoaa helposti joten ainakin se kannattaa grillata parilalla. Sivele paistopintoja välillä marinadilla kunnes kaikki ainekset on sopivan kypsiä ja paistopinta kauneimmillaan.

Tarjoile vaikka sellaisenaan maustevoin kanssa.


-arska-



keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Leivitetyt munakoisopihvit ja paahdettu paprikakastike

Munakoiso on jännä. Sen ravinnoksi käytettävä osa, hedelmä, on kulinaarisessa mielessä lähinnä vihannes mutta kasvitieteellisesti tarkasteltuna marja. Marjaksi varsin ruokaisa.

Pankojauhoissa leivitetyt munakoisopihvit voi paistaa pannulla öljyssä mutta mahtavan rapsakoita ja jopa parempia niistä tulee kypsentämällä ne kiertoilmakypsentimmellä. Kai kiertoilmakypsennin on jo vakiintunut termi air fryerille-laitteelle? Meillä laite on tuttavallisesti vain tohotin. Pihvien kaveriksi sopii hienosti paahdettu paprikakastike.






Leivitetyt munakoisopihvit

1       munakoiso
1 dl   vehnäjauhoa
1 dl   pankojauhoja (korppujauho käy myös)
1       kananmuna ja ruokalusikallinen vettä
½ dl  parmesaaniraastetta
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä


Viipaloi munakoiso noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Ripottele esim. leikkuulaudalle ohut kerros suolaa, asettele munakoisosiivut laudalle ja ripottele vielä suolakerros siivujen päälle. Anna suolan vaikuttaa puolisen tuntia. Huuhdo sen jälkeen suola pois viipaleista ja kuivaa viipaleet paperilla. Suolaustoimenpidettä kutsutaan "itkettämiseksi", ja sillä poistetaan munakoisolle ominainen kitkeryys.

Riko kananmuna ja sekoita siihen ruokalusikallinen vettä. Kaada seos matalaan kulhoon tai lautaselle. Kaada vehnäjauhot omalle lautaselleen. Sekoita pankojauhot sekä parmesaaniraaste keskenään ja kaada sekin seos omalle lautaselleen.

Seuraavaksi munakoisosiivut leivitetään eli kääntele jokainen viipale ensin vehnäjauhokulhossa, sitten kananmunakulhossa, ja viimeiseksi pankojauho-parmesaaniseoksessa. 

Kuumenna paistinpannu ja paista "pihvit" oliiviöljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Toinen, jopa parempikin tekniikka on käyttää kiertoilmakypsennintä. Siinä pihveistä tulee mahtavan rapeita ilman rasvaa. 

Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla ja tarjoile paahdetun paprikakastikkeen kanssa.


Paahdettu paprikakastike

400 g   paahdettuja paprikoita
1½  dl  oliiviöljyä
1½  dl  manteleita
1  rkl   sitruunamehua
2         valkosipulinkynttä
1  tl     suolaa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa manteleita jos jää liian löysäksi.


-arska-

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Paahdetut satokauden kasvikset

Nyt kun kotimaiset kasvikset ja juurekset ovat parhaimmillaan, tartuimme sadonkorjuuhaasteeseen ja pistimme niitä uuniin paahtumaan. Paljon ja erilaisia. Nämä öljyssä, mausteissa ja siirapissa pyöritellyt herkut ovat mitä mainiointa tarjottavaa syksyisiin illanistujaisiin. Kyytipojaksi sopii rapeakuorinen maalaisleipä kera erilaisten öljyjen ja dippien.







Paahdetut satokauden kasvikset


palsternakkaa
keltajuurta
raitajuurta
fenkolia
punasipulia
paprikaa
kesäkurpitsaa

¼ dl    oliiviöljyä
1 rkl   vaaleaa luomusiirappia
timjamia tai rosmariinia
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä


Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Pilko esikäsitellyt kasvikset suurehkoiksi paloiksi ja sekoita suuressa kulhossa mausteet niiden sekaan. Levitä kasvikset (leivinpaperoidulle) uunipannulle ja kypsennä uunissa noin 20 minuuttia.

Nauti kasvikset lämpimänä paahdetun maalaisleivän, valkosipuliöljyn ja jogurttikastikkeen kanssa. 



Valkosipuliöljy

1 dl  oliiviöljyä
2-3   valkosipulinkynttä

Raasta valkosipulinkynnet ja kuumenna niitä hetki öljyn kanssa paistinpannulla. 



Jugorttikastike

2  dl turkkilaista jogurttia
2  tl  paprikajauhetta
2  tl  srirachaa
1     valkosipulinkynsi raastettuna
ripaus ruolaa ja pippuria
loraus oliiviöljyä

Sekoita ainekset ja tarjoile kylmänä.



-memmu-






sunnuntai 12. elokuuta 2018

Juustoinen kesäkurpitsariisi

Kuluva kesä on tarjonnut palstaviljelijälle yllin kyllin haasteita. Kaikkea mahdollista säätä on koettu myrskytuulista pakkasten kautta tappohelteisiin ja saharamaiseen kuivuuteen. Kasvit eivät ole olleet kovinkaan mielissään moisesta ja se näkyy näin sadonkorjuun aikana viime vuotta huomattavasti vaatimattomammalla sadolla. Tai no jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin ihan riittävästi on tullut. Kesäkurpitsaa ainakin. Sen verran, että saa jo miettiä, mitä niille kaikille tekisi. Täytettyjä ja grillattuja kurppia on tehty jo tarpeeksi joten googlettelin vähän ja löytyi montakin hyvää ideaa, kuten tämä juustoinen kesäkurpitsariisi.






Juustoinen kesäkurpitsariisi

5    dl   kanalientä
2,5 dl   pitkäjyväistä riisiä
5    dl   raastettua kesäkurpitsaa
2    dl   juustoraastetta (cheddar, emmental, gouda...)
1    rkl  voita
suolaa ja pippuria

Keitä riisi kypsäksi kanaliemessä, n. 20 minuuttia. Lisää raastetut kesäkurpitsa ja juusto ja hauduttele vielä viitisen minuuttia. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.


-memmu-


tiistai 26. syyskuuta 2017

Kasviskaalikääryleet

Kaalin satokausi on parhaimmillaan ja vaikka kaalikääryleet ovatkin melkoisen työläitä valmistaa niin tulee niitä kerran vuodessa tehdä. Sienien satokausi on myös meneillään ja meitä lykästi kun metsäreissulla löytyi pari ämpärillistä herkkutatteja. Siispä kääryleiden täytteeksi kietaistiin tatteja ja lisukkeeksi perinteiseen tapaan puolukkahilloa. Kaaleiksi valikoitui pehmeälehtinen käärylekaali ja kokeilin myös punakaalin soveltuvuutta kääryleisiin. Ei toistu, punakaalin lehtiä on vaikea saada irrotettua kaalinpäästä ehjinä. Ovat kovin paksuja ja hankalia käsitellä. Hienon värisiä niistä kyllä tuli oltuaan uunissa pari tuntia mutta valkeat lajitoverinsa menevät tästä erästä jatkoon.

Tein näistä kääryleistä vegaanisia enkä tällä kertaa siis lorotellut kermaa täytteen sekaan. Se taisi olla virhe koska herkkutatit ovat melko voimakkaan makuisia ja suorastaan vaativat rasvaista maitotuotetta kylkeensä. Toki joku kasvispohjainen versio (esim. kaurakerma) käy varmasti yhtä hyvin. Tällaisenaan näissä oli aika "metsäinen" maku eikä ehkä nyt ihan täydellisesti hivellyt makuhermojamme. No mutta, kokeiltu on.












Kasviskaalikääryleet

1 iso      kaalinpää (valko-, puna-, kääryle-, savojinkaali...)

Täyte

3     dl   vettä
1½  dl   puuroriisiä
1½  dl   kuivattuja tatteja (tai muita sieniä)
½    dl   kuorittuja auringonkukansiemeniä rouhittuna
(keitettyä kaalin sisustaa silputtuna)
½    dl    siirappia
nippu    ruohosipulia  
suolaa
musta- ja valkopippuria
meiramia
öljyä

Valeluun

½    dl siirappia

Irrota varovasti kaalista uloimpia lehtiä niin paljon kuin irti saat. Keitä lehtiä isossa kattilassa väljässä vedessä n. 10 minuuttia tai kunnes ovat pehmeitä (punakaali vie tuplasti enemmän aikaa valkeisiin kaaleihin verrattuna). Kaada vesi pois ja ohenna kaalien paksua lehtiruotia terävällä veitsellä, näin kääryleiden kääriminen helpottuu.
Keitä puuroriisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Liota kuivatut sienet pehmeiksi, puristele niistä sitten vesi pois ja paista sienet öljyssä pannulla. Lisää keitetty riisi, lehtiruotien ohentamisesta jääneet kaalinpalat silputtuina, auringonkukansiemenet, siirappi ja mausteita maun mukaan. Sekoita. Laita kullekin kaalinlehdelle iso lusikallinen täytettä ja kääri lehdet rullalle. Lado kääryleet uunipannulle ja valuta niiden pintaan siirappia. Paista 200 asteessa n. kaksi tuntia ja toista siirappisively pari kertaa paiston aikana. Puolukkahillo käy näidenkin kanssa kyytipojaksi.


-memmu-




sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Paahdettu parsakaali

Keittämisen sijaan parsakaalista saa hieman erilaisen lisukkeen paahtamalla se uunissa ja maustamalla chilikastikkeella. Helppoa hyvää ja sopii lisukkeeksi palttiarallaa kaikelle.



Paahdettu parsakaali


1      parsakaali
1      punasipuli
2 rl   oliiviöljyä
2 tl   sriracha-kastiketta
suolaa
mustapippuria


Siivuta punasipuli renkaiksi ja paloittele parsakaali. Levitä kasvikset uunipellille ja lorauta päälle oliiviöljy ja mausteet. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.  


-arska-



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kasvispaistos

Tämä helppo keväinen kasvispaistos sopii hyvin vaikka liharuokien lisukkeeksi. Uusia perunoita, parsaa... mitä nyt sattuu löytymään.




Kasvispaistos

perunaa
tankoparsaa
kirsikkatomaatteja
kesäkurpitsaa
yms.


Jogurttikastike

1 dl    turkkilaista jogurttia
2 rkl  oliiviöljyä
2 tl    balsamicoa
1 tl    hunajaa
1       valkosipulin kynsi
suolaa
mustapippuria


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita kirsikkatomaatit vuokaan. Sekoita oliiviöljy, pari murskattua valkosipulinkynttä, timjami (tai muita yrttejä), reilu ropsaus suolaa sekä mustapippuria. Lisää mausteseos tomaattien päälle ja paista kuumassa uunissa 10-15 minuuttia.

Esikeitä perunat. Paloittele perunat, parsat, kesäkurpitsat sopivan kokoisiksi paloiksi ja kypsennä paistinpannulla. Lisää joukkoon uunissa kypsyneet kirsikkatomaatit ja tarjoile jogurttikastikkeen kanssa.


-arska-



torstai 17. marraskuuta 2016

Sipulikeitto

Yksi ensimmäisistä ja kivuliaimmista lapsuudenmuistoistani liittyy sipulikeittoon. Ikää en muista mutta joka tapauksessa hieno-, sekä kaikki muukin motoriikkani oli vielä kehityksen aamunkoitossa. Sen ansiosta kumosin syliini höyryävän kuumaa, rasvaista sipulikeittoa niin paljon että tuli tosi kova poppa eikä kovakaan puhaltelu tuntunut millään auttavan. Mutta siitä selvittiin ilman ihonsiirtoja eikä orastava lämmin suhteeni sipulikeittoon kärsinyt lainkaan. Päinvastoin - nyt meidät oli esitelty, nimi muistissa ja luonne tiedossa.

Tämä Ranskalainen keittiön helmi on ruokalistalla aina ensimmäisten pakkasten tullen. Klassinen keitto maustetaan valkoviinillä mutta teen useimmiten muunnelmaa jossa tärkeä ainesosa onkin olut.




Sipulikeitto (kuusi annosta)

1  kg     sipulia
4-5        valkosipulin kynttä
2-3 rkl   voita
2-3 rkl   öljyä
1 rkl      sokeria
2 rkl      vehnäjauhoja
1 litra    mietoa lihalientä (tai kasvislientä)
5 dl       (tummaa) lager-olutta
1-3        laakerinlehteä
1 tl        kuivattua timjamia
ropsaus mustapippuria
ripaus merisuolaa

vaaleaa maalaisleipää
voimakkaan makuista juustoraastetta (gruyère, kermajuusto, emmental...)


Viipaloi kuoritut sipulit ja valkosipulit. Kuumenna öljy ja voi keittokattilassa, lisää sipulit ja kuullota kunnes ne ovat läpikuultavia ja pehmeitä. Lisää sokeri ja kuullottele lisää. Tähän kannattaa käyttää hyvinkin puolisen tuntia niin sipuli saa väriä ja karamellisoituu. Ripottele vehnäjauhot kattilaan siivilän läpi. Kaada kattilaan vähän lihalientä ja sekoita seosta niin että jauhot eivät jää paakuiksi. Lisää loput lihaliemestä, olut, laakerinlehdet, timjami, sekä vähän pippuria ja suolaa. Anna hautua liedellä tai uunissa noin tunnin verran.

Annostele keitto kulhoihin. Leikkaa reilut palat vaaleaa maalaisleipää. Tähän käy hyvin jo vähän kuivettunut leipä. Leipien pinnalle voi huljautella oliiviöljyä ja hieroa mausteeksi raakaa valkosipulia. Asetele leivät keiton päälle kulhoihin ja ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Ruskista annokset nopeasti 250 asteisessa uunissa (ylävastuksella) niin että juusto sulaa ja saa vähän väriä. 


-arska-



torstai 25. elokuuta 2016

Matsutakerisotto

Olemme harrastaneet aktiivista sienestämistä yli 20 vuotta ja uskallan väittää että ne yleisimmät ruokasienet ovat meille tuttuja. Nyt elokuun alkupuolella Memmu huomasi patikointiretkellä sienilajin jonka on varmasti ennenkin nähnyt mutta vasta nyt sen osasi huomioida ja tunnistaa.

Sieni on täällä Varsinais-Suomessa hieman harvinaisempi laji: tuoksuvalmuska eli japanilaisten himoitsema, tarunhohtoinen matsutake (Tricholoma matsutake).  Japanissa 1600-1700 luvuilla sen syönti oli sallittua vain keisarillisessa hovissa - sillä olihan sieni "jumalten ruokaa". Sittemmin rahvaskin sai luvan tätä maistaa ja koko kansa oli myyty. Fiksu kansa. Suomessa matsutakea ei ole juuri pidetty arvossa, kauppasieneksikin hyväksyttiin vasta 2007.

Nyt kun tätä on maistanut niin laatusienihän tämä on. Aivan herkkutatin veroinen ja sitä muistuttaakin maultaan ja koostumukseltaan. Erityispiirteenä varsinkin raakana poikkeuksellisen voimakas tuoksu. Mitä tästä tekisi? Soveltuu ilmeisesti hyvin käytettäväksi raakana, ja aromaattisuutensa ansiosta kannattaa toki käyttää ruokiin joissa sen ominaismaku ei peity.

Niin paljon tämä muistuttaa herkkutattia että ensikokeiluna tehdään matsutakerisotto kutakuinkin suosikkiruokamme herkkutattirisoton reseptillä. Tulos? Aivan kuin tämä tosiaan olisi jopa inan maukkaampaa kuin herkkutattirisotto. Jotenkin... tosiaan aromaattisempi. Mene ja tiedä - voi johtua siitä tiedosta että tämä sieni on jumalten ruokaa.









Matsutakekerisotto (neljä annosta)

2           salottisipulia
2           valkosipulin kynsi
2 rkl      oliiviöljyä
2 rkl      voita
4 dl       risottoriisiä
4 dl       valkoviiniä
8-10 dl  kuumaa kanalientä ( tai kasvislientä )
1/4 g     sahramia ( tämä määrä lähinnä väriä antamaan )
100 g    raastettua parmesaania

200-300 g  tuoreita tuoksuvalmuskoja ( tai herkkutatteja )
voita
suolaa
valkopippuria


Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy ja voi paistokasarissa, lisää sipulit ja riisi. Kuullota sekoitellen viitisen minuuttia kunnes sipulit kypsyvät ja riisikin on hieman läpikuultavaa. Kuumenna samaan aikaan omassa kattilassaan kana- tai kasvisliemi kiehuvaksi.

Lisää paistokasarin lämpötilaa, kaada kasariin valkoviini ja lisää sahrami. Kun valkoviini on imeytynyt riisin joukkoon, aloita kuuman kana- tai kasvisliemen lisääminen. Pudota lieden lämpötilaa, lisää lähes kiehuvaa lientä kauhallinen kerrallaan ja anna sen imeytyä miedolla lämmöllä riisiin lähes täysin. Lisää vasta sitten seuraava kauhallinen nestettä ja jatka näin hämmennellen seosta jatkuvasti.

Lisättävän liemen on hyvä olla kiehuvaa jotta riisin kypsyminen jatkuu tasaisesti. Sekoittele aina varsinkin nesteen lisäämisen jälkeen, sen ansioista riisin tärkkelys tuo risotolle kermaisen kostean koostumuksen.

Puhdista ja leikkaa sienet paloiksi ja kuullota niitä hetki voinokareessa paistinpannulla. Lisää ripaus suolaa ja valkopippuria. 

Kun liemi on imeytetty riisiin, tarkista kypsyys. Riisin rakenteen tulee olla vielä napakka mutta seoksen kostea. Lisää joukkoon sienet ja parmesaaniraaste - sekoittele kunnes risotto on tasaisen kuohkeaa. Tarjoa välittömästi - jumalille tai ihan vain meille kuolevaisille.


-arska-




sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kesäkeitto

Tähän lautaseen kiteytyy tämän vuoden palstaviljely. Kesäkeiton kaikki vihannesraaka-aineet on itse viljelty pohjolan ankarissa olosuhteissa. Voimia säästämättä ja laadusta tinkimättä - luonnomukaisesti viljellen. Merkillistä miten paljon paremmalta vihannes on maistuvinaan jos sen eteen on nähty vähän vaivaa.


Kesäkeitto 

uusia perunoita
porkkanoita
lehtikaalia
(pilli)sipulia
persiljaa

kasvislientä
maitoa
Koskenlaskija -juustoa
voita
suolaa
valkopippuria

Laita (paloitellut) kasvikset pataan. Lisää kasvislientä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät ja keitä lähes kypsiksi. Lisää loraus maitoa, pala Koskenlasijaa ja mausteet. Kuumenna vielä niin, että juusto sulaa ja kasvikset ovat kypsiä. Koristele persiljasilpulla.


-arska-


torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesäkurpitsaranskikset

Omalta viljelypalstalta alkaa jo saada satoa kun kesäkurpitsat pukkaavat ihan kivasti hedelmää. Täytetyt kurpitsat ja sosekeitot on jo tehty niin että tällä kertaa tehtiin sitten ranskalaisia ja kyytipojaksi dippiä. Hyviä tuli!

Kesäkurpitsaranskikset

1 kesäkurpitsa
1 muna
korppujauhoja
parmesanraastetta
suolaa
pippuria

Pilko kesäkurpitsa tikuiksi. Riko munan rakenne rikki lautasella ja sekoita toisella lautasella korppujauhot, parmesanraaste ja mausteet. Kasta kurpitsatikut kananmunassa, kierittele korppujauhoissa ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Dippi

kermaviiliä tai rahkajogurttia tai majoneesia
srirachaa
pippuria
suolaa
chilijauhetta


-memmu-


torstai 7. heinäkuuta 2016

Pupunruokaa

Viljelypalstalla menee hyvin - kovan työn palkaksi jotain jämiä saattaa jäädä meillekin. Perunapenkki ok. Kesäkurpitsat kukkivat hyvin ja ensimmäiset hedelmät on kerätty, syöty ja maukkaiksi todettu.
Lehtikaali aloitti kasvunsa hyvissä ajoin ja sadosta odotettiin kehittyvän mitä mainioin. Tässä vaiheessa astuivat kuvaan kaalikoin toukat. Se mikä niiltä jäljelle jäi oli vapaata riistaa rusakoille.

Perunapenkki voi silminnähden hyvin, kai.

Samoin kesäkurpitsa. Näitä söimme jo itsekin pari kappaletta joten jotain vastinetta vaivalle saatu.



Lehtikaali kasvoi ihailtavasti kunnes osui suureen madonreikään. Vuorokaudessa kaalikoin toukat rei'ittivät kasvikset seulaksi ja vaisto sanoi että se oli sitten siinä. Kun ei ollut enää mitään menetettävää, otimme kasvatusharsot rohkeasti pois ja sirottelimme naapurilta saadut tuhkat päälle (lehtikaalien, ei vielä itsemme). 

Seuraavana päivänä rusakot viimeistelivät sen mitä madoilta jäi kesken.

Kuvan viattoman näköinen rusakko liittyy epäilemättä tapaukseen.



-memmu-