keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Säilötyt kesäkurpitsat

Meidän viljelypalsta tuotti sen verran kesäkurpitsaa, että kyllästymispiste niiden syömiseen saavutettiin ja jokin aika sitten. Jotain piti kuitenkin lopuille kurpille keksiä ja ajattelimme kokeilla, kävisivätkö ne avomaankurkkujen tapaan mausteliemeen säilöttäviksi. No toki kävivät! Näistä tuli hyviä ja purkkeja on nyt varastossa sen verran paljon, ettei varmasti tartte koko talvena kaupan kurkkuja ostella.


Säilötyt kesäkurpitsat

2 kg kesäkurpitsaa


Liemi

6 dl vettä
2 ½ dl väkiviinaetikkaa
1½ dl sokeria
2 rkl suolaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 tl sambal oelek- chilitahnaa
1 tl wasabia (tai piparjuurilastuja)
kokonaisia musta- ja maustepippureita
valkosipulinkynsiä ohuina lastuina

Pese säilykepurkit, laita ne kyljelleen uuniin ja uuni päälle n. 130 asteeseen. Kiehauta purkkien kannet pienessä määrässä vettä.

Pese kurpitsat ja pilko ne ohuiksi siivuiksi. Mandoliini on oiva apuväline siivutukseen kunhan muistaa ehdottomasti käyttää KOKO AJAN sitä sormisuojaa (meillä siivuttaja ei tehnyt niin ja jälki oli rumaa).

Keitä liemi ja laske kurpitsasiivut erissä siihen hetkeksi kiehahtamaan. Kun ne ovat hieman pehmenneet, ota yksi kuuma purkki kerrallaan uunista ja täytä se siivuilla. Ohutteräiset grilli/paistopihdit ovat osoittautuneet käteviksi siivujen siirtämiseksi purkkiin, etikkaliemi ei sotke silloin joka paikkaa.

Kun kaikki purkit ovat täynnä, kuumenna vielä liemi ja kaada purkkeihin, niin että ne täyttyvät piripintaan. Kierrä korkit tiiviisti kiinni. Jäähtyessään purkit umpioituvat ja tuote säilyy hyvin ties miten pitkään. Maustekurpitsat ovat valmiita noin kahden viikon kuluttua.



-memmu-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti