maanantai 26. syyskuuta 2016

Sienipiirakka

Tänä vuonna sienisato ei näillä nurkilla päässyt häikäisemään runsaudellaan mutta jotain sentään löytyi. Minusta sieniretken jälkeen kuuluu melkeinpä asiaan tehdä sienipiirakka, joten sellaisen väsäsin eilisen metsäreissun saaliista. Tällä kertaa löytyi enimmäkseen lampaankääpää ja suppilovahveroita niin että niistä sitten. Piirakkapohjan voi tehdä monella tapaa, itse käytin valmiita lehti/ torttutaikinalevyjä ohueksi kaulittuina (en tykkää paksuista pohjista).




Sienipiirakka (n. 26cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan)

2-3     ohueksi kaulittua lehtitaikinalevyä
5  dl   puhdistettuja, pilkottuja sekasieniä
3        (puna)sipulia

2-3 dl ruokakermaa tai kermaviiliä
2        munaa
2 dl    juustoraastetta

1 tl    sokeria
suolaa
pippuria (sekä valko että musta)
kirveliä
voita ja öljyä paistamiseen

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja kuullota niitä pannulla voi- öljyseoksessa kunnes pehmenevät ja saavat väriä. Lisää lopuksi teelusikallinen sokeria ja lämmitä vielä niin että sokeri sulaa.

Paista toisella pannulla pilkottuja sieniä niin, että nistä irtoaa neste ja jatka, kunnes neste on melkein kokonaan haihtunut. Lisää joukkoon nokare voita ja mausta ripauksella suolaa

Voitele uunivuoka ja vuoraa se kaulituilla taikinalevyillä. Kaada sienet ja sipulit vuokaan ja ripottele päälle juustoraaste.

Vatkaa munien rakenne rikki haarukalla. Lisää kerma(viili), suola, pippurit sekä kirveli ja sekoita. Kaada seos vuokaan ja koristele pinta vaikkapa kokonaisilla, pienillä suppiksilla. Paista 200 asteessa puolisen tuntia tai vähän yli.


-memmu-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti