torstai 18. kesäkuuta 2020

Kesäpizza

Mikä kesäpizza? No sehän on pizza joka on tehty kesällä. Siinä voi käyttää vaikka mansikoita ja mustikoita. Meidän tapauksessa se on myös pizza bianco jossa tomaattikastike on korvattu smetanalla joten pohja on valkoinen kuin kumuluspilvi. Niin ja kesäpizza on tietysti paistettu tulisilla hiilillä, grillissä, pizzakiven päällä. Ei saavutettu ihan muuratun pizzauunin lämpötiloja, vähän kalpeaksi jäi tällä kertaa mutta hyvää tuli.












Kesäpizza (2 pizzaa)


Taikina

Pizzapohjareseptejä on paljon, pohja syntyy vaikka tällä ohjeella.  


Kastike

60 g   smetanaa
60 g   pehmeää vuohenjuustoa
rkl     sitruunamehua
mustapippuria myllystä
suolaa myllystä


Täyte

1         mozzarella viipaloituna
100 g  ilmakuivattua kinkkua
mansikoita
pensasmustikoita
balsamicokastiketta
oliiviöljyä


Laita grilli kuumenemaan, pöhinää saa olla niin paljon kuin pöntöstä lähtee. Laita myös pizzakivi hyvissä ajoin grilliin kuumenemaan. 

Tee taikina ohjeen mukaan ja kauli kaksi pyöreää pizzapohjaa. Siirrä pizza grilliin pizzakivelle, anna paistua kannen alla grillin lämpötilasta riippuen 8-10 minuuttia. Sekoita odotellessa kastikkeen ainekset.

Avaa kansi ja levitä pohjalle kastike ja mozzarellaviipaleet. Sulje kansi ja jatka kypsennystä vielä pari minuuttia kunnes juusto on sulanut kunnolla. 

Avaa kansi ja lisää pizzan päälle ilmakuivattuja kinkkuviipaleita ja balsamikokastikkeella valeltuja mustikoita ja mansikoita. Pizza on periaatteessa jo valmis mutta jos haluat, voit sulkea grillin kannen vielä minuutiksi pariksi mutta varo ettei marjat lätsähdä.

Valuta valmiiden pizzojen päälle vielä oliiviöljyä ja balsamicokastiketta. Ja koska on kesä, koristele pizza syötävillä kukilla ja villiyrteillä.



-memmu- (pohjatyöt)
-arska- (täytteet ja tulityöt)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti