tiistai 30. kesäkuuta 2020

Leivitetyt turskapuikot ja friteeratut kaprikset

Pakastealtaan kalapuikkojen merkitystä ei voi vähätellä, kalapuikko on iso hitti. Euroopan suurin pakasteruokayhtiö tuottaa vuodessa noin kaksi miljardia tonnia kalapuikkoja. Britanniassa on arvioitu, että 75 prosenttia lapsista maistaa kalaa ensimmäisen kerran kalapuikon muodossa.

Mutta kalapuikkojenkin suhteen pätee sama vanha laulu - nekin ovat parempia kun tekee itse. Tuplaleivitimme turskafileen, kypsensimme kiertoilmakypsentimessä ja sen kaveriksi friteerasimme kapriksia. Itse tehdyt maustetut majoneesit on hyviä kyytipoikia totta kai.








Leivitetyt turskapuikot ja friteeratut kaprikset (kahdelle + santsikierros)

500 g   turskafileetä
1-2       kananmunaa
1 dl      vehnäjauhoja
2 dl      panko- tai korppujauhoja

½ tl   suolaa myllystä
½ tl   valkopippuria
hieman rypsiöljyä paistamiseen


Riko kananmuna pienehköön astiaan ja vatkaa munien rakenne rikki. Levitä vehnäjauhot ja pankojauhot omille lautasilleen. Japanilainen pankojauho antaa karkeutensa vuoksi erityisen rapean kuoren, mutta meikäläinen korppujauhokin ajaa asiansa.

Poista turskafileestä mahdolliset ruodot. Halkaise filee pituussuunnassa kahteen osaan ja leikkaa suikaleet sopivan pituisiksi paloiksi. Kuivaa palat paperilla ja mausta valkopippurilla ja suolalla.

Pyörittele kalapalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi panko- tai korppujauhoissa. 

Kypsennä palat kiertoilmakypsentimessä 180-190 asteen lämpötilassa noin 4 minuuttia, käännä palat ja kypsennä vielä noin 4 minuuttia. Kiertoilmakypsentimessä riittää kevyt suihkaus sprayöljyä. 
Vaihtoehtoisesti paista palat pannussa runsaassa öljyssä kullanruskeiksi, 2-3 minuuttia molemmin puolin. Valuta talouspaperin päällä.

Tarjoile friteerattujen kapristen ja majoneesien kanssa, ranskalaisilla tai ilman.


Friteeratut kaprikset

½ dl  kapriksia
1 dl   rypsiöljyä

Huuhtele ja valuta kaprismarjat ja kuivaa ne huolellisesti talouspaperilla. Lämmitä öljy 180 asteiseksi ja friteeraa kapriksia öljyssä noin minuutin. Siivilöi kaprikset, anna niiden hetki jäähtyä ja toista toimenpide vielä pari kertaa niin kapriksista tulee mukavan rapeita. Anna jäähtyä paperin päällä. 




-arska-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti