torstai 28. tammikuuta 2021

Hapanjuurileipä

Hapanjuurileivonta on jotain, mikä kiehtoi pitkään kovasti mutta en vaan saanut aikaiseksi ryhtyä siihen. Osittain siksi, että se kuulosti kovin hankalalta mutta suurempi syy oli se, että kaikki aiemmin maistamani vaaleat hapanjuurileivät maistuivat... no, happamalta. En ihmeemmin tykännyt. Kunnes sitten viime kesänä saimme ystävältä tuliaiseksi itse tehdyn vaalean juurileivän ja olin välittömästi myyty. Muheva, pehmeä, tajuttoman herkullinen eikä tippaakaan hapan. Siitä se sitten lähti. Lainasin kirjastosta kasan aihetta käsitteleviä kirjoja ja pistin oman juuren tekeytymään.

Ekat leivät onnistui ihan kelvollisesti mutta sen jälkeen homma muuttuikin hankalammaksi. Aloittelijana en osannut vielä "lukea" juurta enkä taikinaa ja ihmettelin, mikä menee vikaan vaikka tein kaiken suunnilleen samalla tavalla koko ajan. Kaikenlaisia lätsähtäneitä lituskoita tuli uunista ulos. Mutta sitten näemmä pitää vaan leipoa ja leipoa niin juuri kehittyy ja taidot kasvaa. Nyt tämä meidän Raijaksi ristimämme juuri täyttää puoli vuotta ja pöhisee jo ihan mukavasti. Aika komeita leipiä on viime aikoina valmistunut.

Jännää, mitä saa aikaiseksi pelkistä jauhoista, vedestä ja suolasta.















-memmu-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti