sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Temari sushi

Sushiin liittyy sellainen ylevä tavoite että sushipala tulisi syödä yhtenä suupalana. Monessa paikassa vonkaleet on kasvaneet niin suuriksi että eivät tahdo mahtua suuhun kerralla. Mitäpä jos muuten niin mainion nigirin koon vaikka puolittaisi ja tekisi sellaisia Ikean lihapullan kokoisen palleroita? Sellainen onkin kyllä jo keksitty ja sen nimi on temari sushi. Temari on sitten taas… no joku pallo… näitä japanilaisten perinnejuttuja sekin.

Juuri sopivan kokoisia suupaloja. Kun pallon halkaisija on alle 30mm, näitä voi mättää kitusiin kuin konvehteja.













Temari sushi

Sushiriisin maustaminen on tärkeimpiä juttuja tässä hommassa mutta siihen löytyy hyvät ohjeet useimpien sushiriisipakettien kyljistä joten ei siitä sen enempää.

Leikkaa tuorekelmusta neliön muotoisia paloja, noin 15x15 cm on sopiva koko. Kun riisi on jäähtynyt ja maustettu, pyörittele käsissä pieni riisipallo, asettele käyttämäsi täyte tuorekelmun päälle ja sen päälle riisipallo. Kääri kelmu pallon ympärille ja kiristä sushi tiukaksi palloksi kelmua kiertämällä. Me käytimme näissä lohta raakana ja pintapaistettuna, jättikatkarapuja, retiisiä, kurkkua ja avokadoa. Koristeluun sitruunalla maustettua majoneesia, merileväkaviaaria, ruohosipulia, seesaminsiemeniä ja niin edelleen. Sipaisu soijakastiketta tai wasabitahnaa ja ai että.


-memmu- & -arska-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti