perjantai 29. joulukuuta 2017

Broilerinmaksapatee

Jouluruuat alkaa olla tältä vuodelta röyhtäilty mutta nostettakoon vielä esiin uusin kokeilu: broilerinmaksapatee. Tämän teimme ranskalaisen perinteen tapaan ja on varsin miedon ja mukavan makuista. Hyvää.

Tiesittekö muuten että röyhtäyksen maailmanennätystä pitää hallussaan lontoolainen Paul Hunn joka vuonna 2008 täräytti desibelimittariin kunnioitusta herättävät lukemat: 107,1 dB.

No nyt tiedätte.





Broilerinmaksapatee


300 g      broilerinmaksaa
2 kpl       salottisipulia
2 kpl       valkosipulinkynttä
½ dl        timjamia (tuoretta)
2 rkl        sherryä (puolikuivaa)
3 kpl       anjovista (fileetä)
1 tl         suolaa
1 tl         mustapippuria
80 g        voita


Liivatekiille pinnalle

1 1/2 kpl   liivatelehteä
1 dl           karpalo- tai puolukkamehua
½ dl          karpaloita tai puolukoita
3 kpl         laakerinlehteä


Sulata broilerinmaksat ja poista niistä mahdolliset jänteet. Kuori ja pilko salottisipulit sekä valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki nokareessa voita. Lisää pannulle maksat ja timjami. Paista seosta keskilämmöllä, kunnes maksa on ruskistunut mutta se saa jäädä sisältä vähän punertavaksi. Anna seoksen hieman jäähtyä.

Laita maksaseos monitoimikoneeseen, lisää anjovisfileet, sherry, suola ja mustapippuri. Käytä leikkuuterää ja anna koneen käydä hetki. Lisää vähän pehmentynyt voi nokareina ja jauha massa sileäksi. Tarkastele maku ja lisää tarvittaessa mausteita tai anjovislientä.

Kaada massa vuokaan, peitä foliolla ja laita jääkaappiin jäähtymään.

Tee karpalomehusta liivatekiille liivatepussin ohjeiden mukaan. Koristele maksapateen pinta puolukoilla ja lusikoi hieman jähmettynyt hyytelö koko komeuden päälle ja lisää vielä laakerinlehdet.

Tarjoile esim. tuoreen leivän kanssa.


-arska-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti