sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Sienipiirakka

Etelä-Suomen leudot talvet pidentävät sienestyskautta, marraskuu on vielä oikein hyvä kuukausi suppilovahveroiden keräämiseen. Kunnollisten talvien puuttuminen lienee tätä positiivista seikkaa lukuunottamatta ennemmin uhka kuin mahdollisuus. 

Marraskuinen sienipiirakka on myös "kannellinen" ja vegaaninen. 







Sienipiirakka

Kaupan valmista, suolaista piirakkataikinaa (tähän meni n. 1,5 pakettia)
1 l      suppilovahveroita
1        sipuli
1 prk maustettua, kasvipohjaista ruokafraischea (tässä chilimaustettua)
suolaa
pippuria

Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan. Ota taikinasta puolet, kauli sitä ohuemmaksi ja taputtele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Jätä reunoille pari senttiä "saumavaraa" niin kannen kiinnittäminen on helpompaa. Pistele haarukalla pohjaan reikiä ja laita vuoka jääkaappiin.
Kuori ja silppua sipulit ja kuullota ne pannulla. Siirrä sipulit kulhoon. Paista puhdistetut, pilkotut sienet ensin omassa nesteessään, lisää sitten tilkka öljyä ja paista vielä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita lopuksi, sienet, sipulit ja ruokafraiche kulhossa ja kaada seos piirakkavuokaan.
Kauli loppu taikina levyksi, aseta se piirakan päällä ja painele reunat tiukasti kiinni. Reunojen yli tulevan ylijäämätaikinan saa helposti leikattua pois saksilla. Pistele kanteen haarukalla reikiä ja paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta saa vähän väriä.


-memmu-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti