torstai 25. marraskuuta 2021

Maalaisperunat

Jos kesän grillikaudelta jää kuivamausteseoksia yli niin ne voi tuhota tällaiseen perunalisukkeeseen. Tai voi tätä tehdä muutenkin. Rub-mausteita, parmesaania, pankojauhoja. Ja tietysti reilusti valkosipulia.





Maalaisperunat

1 kg      perunoita
2           punasipulia
1-2       valkosipulia 
3 rkl     ruokaöljyä
2-3 rkl  mieleistäsi kuivamausteseosta
3 rkl     voita sulatettuna
1 dl      pankojauhoja
1/2 dl   parmesaaniraastetta
mustapippuria myllystä
tuoretta persiljaa koristeluun


Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Paloittele perunat ja sipulit sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Valkosipulit voi rouheasti puolittaa. Ota iso kulho ja sekoita siinä kasviksiin ruokaöljy sekä kuivamausteseos ja mustapippuria. Levitä koko komeus voideltuun tilavaan vuokaan tai leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Ota välillä pois uunista, kääntele ja sekoittele ja lisää tarvittaessa ruokaöljyä jos näyttää liian kuivalta. Jatka kypsentämistä vielä vartin verran tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja perunat saaneet kauniin värin.

Sulata voi ja pirskottele se kasvisten päälle. Ripottele myös parmesaaniraaste sekä pankojauho ja laita vielä noin viideksi minuutiksi uuniin rapeutumaan. Tarjoile heti.


-arska-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti