torstai 30. kesäkuuta 2016

Jälkimarinoitu paahtopaisti ja perunasalaatti

Paahtopaisti on perinteisesti talvisunnuntaiden kohokohtia. Kun on juuri posket pakkasen puremina reippailtu läpi nietosten (ostoskeskuksen huonosti aurattu parkkipaikka) on mukava tulla kotiin höyryävän paahtopaistin ääreen (tai olisi jos joku sen olisi jo paistanut).

Mutta sopii se keskikesän juhliinkin varsinkin näin kylmänä - jälkimarinoituna versiona. Perunasalaatti on hyvä lisuke minustakin.



Jälkimarinoitu paahtopaisti 

Tee paahtopaisti kuten tapanasi on tehdä eli kutakuinkin näin: nopea ruskistus pannulla suolan ja pippurin kanssa, paistomittari kylkeen ja max. 150 asteisiin uuniin. Ulos kun mittarissa 60 astetta ja folioon vetäytymään.


Omenamarinadi (riittää lähes kilon paahtopaisille)


½ dl     öljyä
rkl     hyvää balsamicoa
½         makea omena pilkottuna pieneksi kuutioksi
1          valkoispulinkynsi
1 tl       sokeria
tl       mustapippuria
½ tl      suolaa


Sekoita marinadin ainekset. Leikkaa paahtopaisti hyvin ohuiksi siivuiksi, kaada marinadi lihan päälle, sekoita ja jos on aikaa jätä yön yli maustumaan.


Perunasalaatti

1  kg    uusia perunoita
2          kesäsipulia
1          maustekurkku

1 dl      majoneesia
1 dl      jogurttirahkaa
1 rkl    Auran sinappia
loraus valkoviinietikkaa
ripaus sokeria 
mustapippuria
suolaa

Keitä perunat, jäähdytä ja pilko sopiviksi paloiksi samoin kuin kesäsipulit ja maustekurkku. Sekoita majoneesi, jogurttirahka ja mausteet keskenään ja maistele. Kaikki ainekset sekaisin ja syömään.   


-arska-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti