tiistai 26. heinäkuuta 2016

Liekitetyt broilerin sydämet

Jos päästät Memmun yksin kauppahalliin niin varaudu yllätyksiin. Tällä kertaa keittiön pöydälle lätkähti pussillinen tuoreita broilerin sydämiä. Olemme melko kaikkiruokaisia ja kaikkeahan pitää kokeilla joten reseptiä etsimään. Entuudestaan ei muistunut ainuttakaan sydänreseptiä mieleen - eipä niitä lehtien ruokaliitteet täynnänsä ole. Selvisi että sydämien grillaaminen vartaassa on hyväksi todettu valmistustapa Euroopasta Aasiaan ja löytyneistä resepteistä muotoutui kokeellinen ratkaisu: yrttimarinoituna, varrastettuna sekä liekitettynä.

Mieto marinointi ja nopea ruskistus tuntui toimivan. Broilerin sydän on hyvin mureaa lihaa. Muistuttaa koostumukseltaan jossain määrin juuri oikean kypsyiseksi paistettua naudanmaksapihviä, mutta eniten vertaisimme ankanrintafileeseen (ilman ankan ominaista rasvanmakua).

Memmu menetti sydämensä näille mutta minulle kävi kuten vähän etukäteen aavistelin: ajatustasolla jokin mättää ja jouduin ns. työstämään jokaista suupalaa. Ei vaan uppoa - riittääpähän Memmulle enemmän.


Liekitetyt broilerin sydämet (kahdelle)


300 g     broilerin sydämiä

Suolaliemi
1  l      kylmää vettä
2 tl      suolaa
1 tl      sokeria

Persiljainen mausteöljy
1  dl     oliiviöljyä   
2  rl      balsamiviinietikkaa
1  tl      hunajaa
½  dl    silputtua persiljaa
1-2       valkosipulin kynttä
rouhittua rosepippuria
suolaa

Liekitys
½ dl    konjakkia
1         sammutuspeite käden ulottuvilla

Sekoita vesi, suola ja sokeri kulhossa ja lisää broilerin sydämet liemeen maustumaan noin kolmeksi tunniksi. Tee sillä välin mausteöljy sekoittamalla ainekset vaikka huhmareessa.

Kuivaa suolaliemessä lionneet sydämet hyvin. Puiset varrastikut on syytä liottaa vedessä etukäteen etteivät pala. Seivästä sydämet vartaisiin - jätä sydämien väliin reilut raot. Öljyä vartaat kevyesti mausteöljyllä. Kuumenna grillipannu hyvin kuumaksi ja grillaa vartaita noin 2 minuuttia, käännä ja grillaa toiset kaksi minuuttia. Kaada edelleen hyvin kuumalle grillipannulle varovasti ½ dl konjakkia ja sytytä höyrystyvä alkoholi tulitikulla. Kaasuliedellä sytyttämisen voi tehdä kallistamalla hieman pannua. 

Huom! Liekitystähän ei saanut tehdä liesituulettimen alla - tuulettimeen sujahtanut lieska voi sytyttää ikävän rasvapalon hormistossa.  

Sivele vartaat mausteöljyllä tarjoile sydämet esim. paistetun kesäkurpitsan kanssa. Niiden maustamiseeen sopii hyvin sama persiljainen mausteöljy.

-arska-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti